Aamu valkenee kirkkaana, auton pakkasmittari näyttää -7 astetta ja aurinko tekee nousuaan. Parkkeeraan auton metsätien päähän, tästä alkaa selkonen, alue johon lukeutuu monia upeita muistoja vuosien varrelta ja alue kattaa kaikkea ikihongikon ja aukkojen väliltä, mutta se ei mieltä paina. Veri vetää jo metsään. Nostan luodikon selkääni ja vapautan koiran. Haulikko on tähän aikaan turha kapistus, lunta on hiukan ja pakkasta reilusti, maa rahisee siihen malliin, että ampumaetäisyydet ei ole lähelläkään haulikon kantamaa..
Kuljen pitkin vaaran laitaa, välillä jängän reunassa poiketen, auringon ensisäteet ottaa jo suurimpien petäjien latvuksiin. Yhtäkkiä aamun täydellisen hiljaisuuden rikkoo haukku, se kuuluu n. 300metrin päästä jängän reunasta, erotan haukun seasta teerikukon kirrausta. Niimp niin, Ruska on jo kerennyt jängälle teeren pelin tuomariksi. Lähden lähestymään jänkää, en uskalla mennä kovin lähelle, joten n. 200metrin päästä hakeudun sivusuunnassa jängän reunaan. Erotan heti teerikukon, se istuu raukeana aamuaurinkoa ottamassa keskellä suota isossa kelossa. Ja tutkailee kummissaan alla kiivaasti tuttavuutta tekevää otusta. Laskeudun polvilleni, asetan luodikon mättään päälle ja työnnän patruunan piipuun. Arvioin matkaksi n. 180m. Nyt tarvitaan hyvä laukaus, sen tiedostaa mies jäisessä jängässä maatessaan. Ristikko hakeutuu kaulantyvelle, on se osunut aiemminkin pitkältä matkalta. Viimeinen huokaus ja puristus. Näen heti kiikarista kuinka pölähtää, teeri lähtee vyörymään kelon latvasta alaspäin myttynä, kun se tavoittaa jäisen rahkasammalikon, on mättäiden välissä mies hymy herkässä. Mutta mitä kummaa, koira ei jää linnun luo vaan säntää täyttäpäätä vaaran kylkeä kohti, pian näen, että n. 10 mustaa teertä lentää parvessa metsän suojaan, ei siis ollut ainoa lintu, metsänreunus puissa oli lisää. Harmittelen hiukan, että en saa hyvitellä koiraa, mutta eipäs se mitään haittaa, kyllä työ tekijäänsä neuvoo. Otan linnusta kuvan, ja suolistan sen, käärin komean kukon sanomalehteen ja suuntaan kulkun teerien lentosuuntaan, koiran kokoajan poissaollessa mietiskelen, mikähän mahtaa olla homman nimi. Edestä karkaa koppelo, se oli männyssä ruokailemassa, sen paljastaa lumelle tippuneet neulaset.
Kerkeän kulkea teeri tilanteen jälkeen n. 10minuuttia kun kuulen vaimeaa haukkua, haukku siirtyy, ja siirtyy uudelleen, nyt se tulee jo paljon lähemmäs. Arvelen, että olisiko hirvi. Arveluni ei kuitenkaan osu oikeaan kun kuulen teerien kirrausta ja kotkotusta etumaastosta, samalla repeää haukku. Mietin mielessäni, että nyt on tuurikin jo puolellaan, lähestyn kaukana, n. 400metrin päässä alkanutta haukkua miltei juosten. Olemme umpimetsässä, edessä ei ole jänkää, ei hakkuuta sen tiedän 8vuoden kokemuksesta. Matkaa haukkuun on enään noin. 120m kun näen koiran, haukkuu suurta petäjää kumpareen päällä, laskeudun polvilleni ja tähystän puuhun, miltei heti silmä huomaa jotain epämääräistä pitkän pankaoksan päässä, tuo ei kuulu tuohon. Ja kiikarihan sen paljastaa, teerikukko, komea sellainen tähyilee ympärilleen oksalla, kurkkaa välillä alas ja sitten taas oikaisee kaulansa. Tiedän, että lähemmäs ei tohdi yrittää, lasken kiväärin toistamiseen mättäälle, lukko taakse, hylsy lentää sammalikkoon, ja lukko eteen. Uusi patruuna on piipussa, katse kiikariin, ristikko hakeutuu teeren siipipankaan, ollaan huomattavasti lähempänä kuin edellisessä tilanteessa, ja tukikin on parempi. Hengitys on vielä hiukan kiivas, jännityksen ja nopean lähestymisen johdosta. Ei se auta, ei se odottelemalla parane teeri haukku, kukko voi siipeytyä ilmaan milloin vain.. Asetan ristikon uudelleen siipipankaan ja puristan liipaisimesta. Teeri pölähtää kauniisti ja vaipuu alas oksalta, nyt alhaalla odottaa jo valkoruskean koiruuden hammaskalusto, huudan riemastuksissani ja säntään puunalle. Teeri ei kerkeä pahasti vahingoittua, hiukan kovaotteisessa koiran käsittelyssä. Hyvittelen Ruskaa tehdystä työstä ja alan ottamaan kuvia, noh se siitä kuvanotosta, reilupakkanen on tehnyt tehtävänsä repussa olleelle kameralle ja akku on tyhjä... Voi !&%¤#"!. No otan kuvia sitten omien aivolohkojen syövereihin ja alan suolistamaan lintua, ruska saa ansaitut makupalat, mutta isännän mieleen kiirii jo tervastulet, siispä koppaan repun ja luodikon selkään ja alan haeskella hyvää kantoa, se löytyykin nopeaa ja pari ensimmäistä kirveen iskua kertoo, että tervakselta ei vältytty! Pian vieressä roihuaa tervaskanto ja sen edessä istuu kaksi tyytyväistä metsästäjää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti