Moi kaikille! Päivittelen taas hiukan tätä blogia metsästyksen tiimoilta. Muutamana päivänä menneellä viikolla tuli kuljettua selkosessa kanalintujen perässä. Oli huonoja ja hyviä päiviä, onneksi pääosin niitä hyviä. Eniten suupieliä hymyyn sai pikku hiljaa hyväksi hioutunut koiran ja miehen yhteistyö. Nimittäin Ruskan kanssa saatiin yhteen päivään toista kymmentä haukkua, osa huonoja osa todella hyviä.

   Noh, maltti on valttia tässäkin touhussa ja muutamien miehestä johtuvien epäonnistumisen jälkeen keiteltiin kahvit ja levähdettiin molemmat hiukan. Nieltiin niin sanotusti tappio, metsä piti vielä omansa. Ei kuitenkaan annettu periksi, vaan tulilta läksittiin kiertämään ojakuruja ja soiden reunusmaita, hakusessa oli se hyvä ja kaikin puolin laadukas haukku. Myös mieheltä vaadittiin onnistumista.

   Eipä keretty kulkea tulien jälkeen kuin muutama kilometri, kun kairassa raikui valkoruskean haukku, se alkoi suhteellisen kaukaa ja pelkäsin, että koiran maltti ei riitä. Puolijuoksulla ensimmäiset 400 metriä, sitten riitti jo kävely, hyvin tuntui haukussa pysyvän! Olin enään noin vajaassa satasessa, kun aloin katselemaan kiväärin kiikarin lävitse. Totesin touhun täysin turhaksi, metsä oli liian tiheää kiväärille. Oli siis yritettävä haulikolla, hylkäsin kiväärin ja repun, nostin lippiksen puun oksalle merkiksi ja vedin kasvonaamion päähäni. Tätä haukkua en aio pilata omalla toiminnallani, oli päälimmäinen ajatusmielessäni. Näin koiran, se haukkui täysin hurmiossa. Näin jo haukkupuun, mutta lintua ei silmäni heti tavoittanut. Hetken puuta kierrettyäni huomasin sen, suuri metso kurkisteli uteliaana kuusen sisästä alhaalla räksyttävää valkoruskeaa koiraa. Poistin varmistimen, metson kaula piirtyi haulikon jyvän taakse, puristin liipaisimesta. Kairan kuulaan ja aurinkoisen hiljaisuuden repi riekaleiksi pamaus, samalla näin kuinka metso lähti putoamaan puusta kohti maan kamaraa. Metso virui hetken sammalikossa, mutta raukesi sitten. Se oli kauden ensimmäinen metso Ruskalle ja fiilikset todellakin sen mukaiset!!

Pari kuvaa;

Noniin se on saatu kanalinnustus syksykin käyntiin ja kaiken lisäksi kohtuu menestyksellä! Kaksi ja puolipäivää tuli kuljettua lintujen perässä, koiran kanssa ja ilman. Lintuja tuntui olevan kohtuullisesti, mutta arkoja ne ovat, kun on nuo luonnovärit räikeimmillään. Joka tapauksessa olen tyytyväinen omaan ja koiran panokseen kahdenpäivän aikana. Paljon jäi taas hampaan koloon,mutta se kuuluu asiaan. Koettiin me Ruskan kanssa myös ilon elämyksiä, useaan otteeseen. Koira pelasi vaihtelevasti, mutta pääosin hyvin, miehen toiminta tosin oli paikoittain melko surkeaa, mutta tekevälle sattuu! Saatiin me kuitenkin haukusta alas lintu jos toinenkin. Ja pomppulintujenkin kanssa oli väliin sihti kohdillaan! Lyhyesti virsi kaunis ja lopuksi pari otosta ensimmäisiltä päiviltä.

Odottavan aika on pitkä, vai mitä? Varmasti kaikki ne, joilla riista veri virtaa suonissa, niin tietävät, että maanantaina se taas alkaa. Kauan ja hartaasti odotettu kanalintujen metsästys kausi.

    Ajanjakso jolloin saat taas olla osana suomalaista luontoa, tuntea ne fiilikset jotka olet kokenut niin monesti jo menneinä vuosina, tehdä tervas tulet ja nukkua yösi laavulla sysipimeän suomen luonnon keskellä. Pitkän ja ehkäpä saaliilisestikkin antoisan jahtipäivän päätteeksi teet tulilla ruokaa, heittäydyt havu vuoteelle makuupussin kera ja katselet orastavaa tähtitaivasta samalla kun tervas tulet kipinöi laavun edessä. Ne ovat niitä fiiliksiä ja tunteita jota ainakin minä lähden joka vuosi tavoittelemaan uudelleen.

  Tunteet tässä jalossa harrastuksessa ovat pääosassa ainakin itsellä, Saaliin saaminen on tietenkin hieno lisä ja sitä varmasti tavoittelee metsästäjistä lähes kaikki, mutta kun syvällisemmin alkaa asioita päässä puimaan, niin onko se saalis se tärkein asia. Kateellisia ihmisiä on maailma täynnä, tulee sanomista kiintiöistä, haukutaan lahtaajaksi koti kylällä ja internetissä jos erehdyt lisäämään pienimuotoista raportia kera kuvien onnistuneesta jahtireissusta.

  No kaikilla on tapansa, mutta se on varmaa, että kun koet mieleenpainuvia muistoja hyvien ystävien kanssa metsällä, kukaan ei vie niitä sinulta koskaan pois. Kukaan ei tuomitse sinua hyväksi tai huonoksi. Vain sinä ja läsnäolleet persoonat tietävät niistä fiiliksistä, niistä hetkistä mitä olette yhteisillä reissuilla kokeneet. Vielä kun olet vanhus ja istut kiikkus tuolissa voit muistella niitä reissuja tuolla jossakin kairassa, hymy karehtii suupielille kun mietit niintä kaikkia positiivisiä muistoja, saatatpa ensikerralla mainita myös vanhalle metsästyskaverille muisteluistasi jos se vielä on mahdollista. Kaikki erä henkiset ihmiset ja luonnon arvoja arvostavat ihmiset tietävät, että ei elämä olisi mitään ilman laavulla nukuttuja öitä, tervaksen tuoksua ja pakkasauringossa kimaltelevia puita. Joka syksy koet uusia asioita, joita muistellessa selviät aina uuteen syksyyn ja voit taas toteuttaa haaveitasi lisää ja tuoda luonnossa  esille puolia joita et ehkä itsekkän tiennyt omistavasi.

Jokaiselle erämiehelle erittäin hyvää kanalinnustuskauden aloitusta kun maanantaina homma starttaa käytiin. Nauttikaa ja unohtaka arjen kiireet. Toteuttakaa haaveita, tehkää muistoja. Peace!

Terve kaikille tasapuolisesti! Päivittelen vähän metsästyspuolen juttuja. Kävin koiran kanssa parin päivän ajan kiertelemässä suo rimpiä ja metsälampia sorsien toivossa. Nuori vasta reilun 2vuoden ikäistä pohjanpystykorva urosta ei liiemmin vesilinnut kiinnostanut, mutta luonnossa on silti mukava liikkua, niin miehen kuin koirankin. Suo rimpien kiertely ei ollut turhaa tälläkään kertaa ja saaliiksi joutui milloin tavi milloin heinäsorsa, kokonais saldon pyöriessä n.  2-3 sorsaa päivässä.Hienoa on aina luonnossa kulkea, kuunnella tuulen hentoa huminaa ja kulkea väliin upottavaa rimpeä auringon paisteessa.  Vielä pitäisi  muutamia päiviä odotella, että päästään kanalintumetsälle ja koiran kanssa tosi toimiin. Noh, siitä sitten lisää kun se aika koittaa. Lisään vielä muutamia otoksia reissuilta.