keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Noniin se on saatu kanalinnustus syksykin käyntiin ja kaiken lisäksi kohtuu menestyksellä! Kaksi ja puolipäivää tuli kuljettua lintujen perässä, koiran kanssa ja ilman. Lintuja tuntui olevan kohtuullisesti, mutta arkoja ne ovat, kun on nuo luonnovärit räikeimmillään. Joka tapauksessa olen tyytyväinen omaan ja koiran panokseen kahdenpäivän aikana. Paljon jäi taas hampaan koloon,mutta se kuuluu asiaan. Koettiin me Ruskan kanssa myös ilon elämyksiä, useaan otteeseen. Koira pelasi vaihtelevasti, mutta pääosin hyvin, miehen toiminta tosin oli paikoittain melko surkeaa, mutta tekevälle sattuu! Saatiin me kuitenkin haukusta alas lintu jos toinenkin. Ja pomppulintujenkin kanssa oli väliin sihti kohdillaan! Lyhyesti virsi kaunis ja lopuksi pari otosta ensimmäisiltä päiviltä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti